Everything that drowns me makes me wanna fly

En ole vähään aikaan päivitellyt tänne. Voisin sanoa tämänkin tauon johtuneen kuvien ottamisen vähyydestä, mutta todellisuudessa mulla ei ole ollut minkäänlaista inspiraatiota kertoa elämästäni nettiin.
Voisinkin laittaa tänne tälläkin kertaa vain kuvia ostamistani vaatteista ja puhua pinnallisista asioista elämästäni, mutta nyt mun tekee mieli kirjoittaa mun syksystä ja ennenkaikkea mun työnhakemisesta näin kokonaisuudessaan.

 

 Mun piti lähteä ulkomaille kiertelemään jo elokuussa, tarkat suunnitelmat tulevasta välivuodestani olin miettinyt jo aikapäiviä sitten. Berliiniin ja sieltä sitten muualle, niin kauan ja kauaksi kuin rahat vain riittäisivät.

Ajatus oli ajatuksena kaunis, mutta todellisuus pomppasi esiin vasta kesän lopussa. Hain mansikanmyyjän työni loputtua uutta työtä, mutta ainoa asia jonka työnhausta sain takaisin oli " et ole hakemamme henkilö" -viestit sähköpostissani.

Nuorisotyöttömyydestähän ollaan puhuttu jo ikuisuuden Suomessa, mutta omalle kohdalleni asia pomppasi vasta nyt. Vasta nyt ymmärrän miltä tahaton työttömyys oikeasti tuntuu.

Päätin kuitenkin olla luovuttamatta, syrjäytymättä ja  aktivoimatta sohvaperunan uraani. Menin työkkäriin ja tutustuin työkokeiluun. Innostuin työkokeilun mahdollisuudesta, kuka hullu työnantaja muka  ei ottaisi ilmaista työvoimaa itselleen?

 

Lähdin Turun keskustaan kauhusta kankeana kyselemään suoraan paikanpäältä kiinnostavia työpaikkoja esimerkiksi vaateliikkeistä ja tavarataloista. Kukaan, ei kukaan ollut kiinnostunut ehdotuksestani. Päin naamaa monesta paikasta sanottiin olevan kiinnostuneita, mutta puheluiden ja sähköpostien jälkeen petyin monta kertaa.

Siinä vaiheessa voin sanoa, että tunsin olevani se kelpaamattomista kelpaamattomin. Se jonka potenttiaalia ei edes yritetty huomata. Tunsin muutenkin oloni jotenkin yksinäiseksi siinä tilanteessa, muut tuntuivat opiskelevan innolla ja toiset tienaavan hyvin rahaa töissään. Kotona oleminen alkoi ahdistaa ja yritinkin kehitellä kaikennäköisiä aikatauluja ja tehtäviä itselleni. Aloin käymään salillakin enemmän kuin koskaan, se tuntui mukavalta pakopaikalta tilanteessani.
 En ole kuitenkaan luovuttaja ja jatkoin sitkeästi haluamieni työkokeilupaikkojen etsintää... Kunnes löysin täydellisen paikan, ihan mun jutun. 

Aboa Vetus/ Ars Nova ( historian ja nykytaiteen museo) otti mut avustamaan näyttelyprojekteihin kolmeksi kuukaudeksi! Paikka kuulostaa enemmän kuin täydelliseltä, olen kiinnostunut taidehistoriasta, ihmiset vaikuttivat rennoilta ja mukavilta ja rakennuskin on upea.

Joten tässä mun syksyn  pääasia, vaikeuksien kautta jonkinnäköiseen voittoon. Lähden edelleenkin todennäköisesti tämän kolmen kuukauden jälkeen vähän vähemmäksi aikaa ulkomaille ja sen jälkeen keskityn opiskelupaikan hankintaan. Ehkä. Mistä sitä tietää? Sillä mun tärkeimmät opetukset välivuodelta ovat jotenkin helpottavia. Asioiden on tapana järjestyä ja suunnitelmat ovat tehty toisaalta myös muutettaviksi.

 

 

 

Asu:

Koru: Gina tricot

Paita: Carlings

Housut: Bershka (uudet <3 )

 

Ajattelin tällä viikolla vielä pistää jotain vähän mun vaatteista ja viimeviikonloppujen tapahtumista. Virossakin ehdin tässä viimeviikonloppuna käymään! :)

sloth

Tässä muutama kuva päivän asusta. Musta on ihana kesällä pukeutua ehkä vähän "maanläheisemmin". Vähemmän ah niin ihanaa mustaa, vähemmän korkkareita ja enemmän luonnonmukaisia värejä. Sellanen festarilook on ihan täydellinen asu kuumana kesäpäivänä.

Tosin rakkaus korkkareihin ja rakkaus näyttäviin asuihin ei ole kyllä kesälläkään kadonnut ja voisinkin seuraavassa postauksessa ottaa kuvia jostain vähän ei niin  tälläsestä arkisesta asusta :3 !

 

 

 

Eli tässä tän päivän asua:

 

liivi: Lindex

paita: Carings

shortsit: Carings

vyö: Zara

lasit: Gina

 

Nää kaikki vaatteet näissä asukuvissa on  parin viikon sisällä ostettu alennusmyynnistä <3

Mä ihan sokaistun joka helvetin kerta kun kauppoihin alkaa ilmestyä ale kylttejä ja vaatteiden hinnat alenevat liian houkutteleviksi. Uskon että en ole ainut ongelmani kanssa? Varsinkin Zarassa oli tänä keväänä niin hyvät alet, että mun on pitänyt pitää itseni kokonaan poissa liikkeestä :D Haha. Huokaisin helpotuksesta (lompakkoni huokaisi) kun olin edellispäivänäkin menossa kyseiseen liikkeeseen jossain transsissa ostamaan taas uutta takkia, mutta se oli myyty.

 

 

Elämään on taas tullut vähän muutoksia kun Jerry lähti armeijaan (;( ) ja mulle soitettiin keskellä työpäivää että juu, huomenna ei tarvitse enää tänne tulla, sillä mansikoita ei ole enää myytäväksi <3

Okei, mä ymmärrän että työ mitä mä tein oli tosi kausiluontosta ja näin mutta kyllähän se nyt harmitti kun luulin saavani tienata ainakin vielä tän kuukauden loppuun. No. Ei sitten perkele!!! 

Työpaikka jossa tosiaan oli oli mansikanmyyntikoju ABC:n pihalla, jossa myin mansikoita ja herneitä.  En todellakaan haluaisi valittaa mun työpaikasta, sillä mulla oli tänä keväänä _todellisia vaikeuksia löytää työpaikka ja olin kiitollinen kun tonne pääsin monen sadan hakijan joukosta. Työ oli kuitenkin semi tylsää ja koppero jossa istuin päivän ei oikein ollut virikkeitä tai asiakkaitakaan täynnä.

Lisäksi mun kopissa kävi huikean työurani aikana kaikenlaisia hörhöjä kylässä.

Mm. kännisen muikkelin jouduin tönimään ulos alueeltani ja yksi venäläinen uusrikas herrasmies ihmetteli, että eikös mun pitäisi olla joissain ihan muissa hommissa ( if you know what i mean ;));) Eräs äijä sanoi tulevansa mulle yöksi ja lopulta roskia kaivelevat alkoholistitkin alkoivat tuttavallisesti moikkailemaan.

Muutenkin tuntui että koko koppero oli sellanen yleinen paskapuhe vastaanotin. Eräskin pappa alkoi masikoita ostettuaan jauhamaan, kuinka maahanmuuttajat pilaavat hänen elämänsä. Yritä siinä sitten hymyillä vaan nätisti :D

Mutta jooo, no hard feelings. Olihan se kiva päästä ees kuukaudeksi töihin...

Mutta nyt kyllä otan vaikka viikon vapaata ja vasta sitten alan etsiä uutta työpaikkaa.

hiih täs mä ja 5 vuotta nuorentunut kaljupäää <3

Eilen olin katsomassa Jerryä armeijassa. Oli kyllä ehtinyt tulla niiiiiiin ikävä näinki lyhyessä ajassa kun reilussa viikossa ;_; . En oo oikeesti ees tajunnut miltä tällänen ikävä tuntuu ennen tätä. En siis tosiaan oo ikinä ennen seurustellut, joten oon aina tottunut tavallaan olemaan "yksin". Nyt tuli todellisena yllätyksenä että jotain voi kaivata näinkin paljon :D Onneks mulla on sentään täällä vielä kavereita seuranani <3 Mutta ei siitä sen enempää, aika kamalalta paikaltahan toi armeijahan kuulostaa....ite en luultavasti pärjäisi ees päivääkään ja luojalle kiitos ei tarvitsekkaan.

Eikai mulla tässä muuta tähän postaukseen ole, hauskaa loppuviikkoa kaikille ! :--)