perjantai 5. syyskuuta 2014

#kutsumua




Oli ihan tavallinen talvi-ilta kun istuin tutussa Turun paikallisliikenteen bussissa matkalla kotiini. Olin ollut rippukoulun järjestämässä pakollisessa tapahtumassa ystävieni kanssa ja minulla oli todennäköisesti ollut siellä ihan hauskaa. En kuitenkaan muista koko tapahtumaa, en edes kyseistä päivää; muistan vain bussimatkan. Sen piinaavan pitkän bussimatkan, joka ei periaatteessa eronnut lähes yhtään niistä muista matkoista, jotka jouduin kokemaan yläastetta käydessäni. Juuri tämä talvi-ilta on kuitenkin jäänyt mieleeni.

Pari penkkiä taaempana pojat olivat huudelleet koko matkan: "Koiranaama, kato tänne", "Miten ihminen voi edes näyttää tolta". Sen lisäksi pojat haukkuivat ja ulvoivat kuten koira, viitaten yleiseen yläasteaikaiseen nimeeni koiranaamana. Olin yrittänyt piilotella itseäni tapani mukaan koko matkan hiuksieni taakse, esittäen etten kuule tai välitä. Bussi tuli asuinalueellemme ja osa pojista lähti bussista. Yksi näistä ihmisistä jäi kuitenkin jatkamaan matkaa ja silloin päätin ensimmäisen kerran, että olen saanut tarpeekseni tästä kaikesta.
Nostin hiukseni pois kasvoiltani ja kävelin pojan viereen. Katsoin häntä silmiin ja kysyin kysymyksen, joka oli ahdistanut jo niin pitkään: "Miksi sä kiusaat mua?".
Pojan antama vastaus hiljensi minut koko loppu yläasteajakseni ja jos tarkemmin ajatellaan vastaus kiteyttää koko kiusaamisen kauheuden:

"Kiusaan suo koska oot niin vitun ruma!"

Koulukiusaaminen. Ette tiedäkkään, kuinka pitkään olen halunnut kirjoittaa tästä aiheesta, aiheesta, joka koskettaa niin montaa nuorta ihmistä joka päivä. Itseäni kiusattiin lähes koko yläasteen ajan, kolme vuotta. Kolmen vuoden aikana minulle kuitenkin sanottiin niin paljon asioita, että niistä yli pääseminen on rehellisesti sanottuna kestänyt sen jälkeen vielä pitkään ja on ollut yksi vaikeimpia asioita päästä yli.
Tänä päivänä minua ei enää vanhat muistot ahdista, sillä onnekseni olen oppinut puhumaan asioista avoimesti. Olen saanut ympärilleni niin paljon rakkaita ihmisiä, jotka ovat olleet valmiita käymään kanssani läpi näitä vanhoja asioita. En ole kuitenkaan näiden kaikkien vuosien aikana saanut kirjoitettua mitään kirjoitusta koulukiusaamisesta enkä yleisestikkään ole puhunut asiasta vieraille, vaikka sanottavaa riittäisi paljonkin. Lukiolaisten liiton kutsumua-kampanja kuitenkin inspiroi minuakin viimein kirjoittamaan oman tarinani tänne nettiin kaikkien luettavaksi.
Minua alettiin kiusaamaan lähes heti seiskaluokalle mentyäni. Toki ala-asteella pojat naljailivat ja keksivät lempinimiä, mutta yläasteella nimittely muuttui todella loukkaavaksi. Juuri tämä tekstin alkupäässä mainitsemani "koiranaama" oli ehkä yleisin ja satuttavin nimi, jonka kuulin jatkuvasti kaikuvan yläasteeni käytävillä. Muistan ne kerrat, kun huomasin aamulla käveleväni käytävällä yksin ja liiottelematta kokonainen luokka yhtenä kuorona haukkui minulle. Ja kirjaimellisesti haukkui kuten koirat. Tästä johtuen, pahimmassa vaiheessa, luulin jokaisen kuulemani koiran haukunnan esimerkiksi kaupungilla olevan suunnattu minulle. Myös sukupuoltani kyseenalaistettiin ja rumuuttani päiviteltiin, niin koulussa, bussimatkalla, kuin kauppaan mentäessäkin. Tuntui, että jokaista piirrettäni arvosteltiin vuoronperään silmistä nenään ja lopulta vihasinkin lähes kaikkea omissa kasvoissani.

Alussa kerroin tästä yhdestä ihmisestä, joka kuvaili tiivistetysti, miksi olin ansainnut nämä lukemattomat haukkumiset: "Kiusaan sua koska oot niin vitun ruma!"
Tuohon kommenttiin on kiteytynyt koko kiusatun lapsen ajatusmaailma. Uhrille herää mielikuva siitä, että kiusaaminen on ansaittua. Oma rumuus tai tyhmyys ovat aiheuttaneet tämän kaiken; häpeä omasta itsestä on suurempi kuin halu kertoa jollekkin omista peloista ja murheista. Myös minulle kävi lopulta näin. En puhunut kenellekkään näistä asioista. Joskus tietysti todella ilkeiden kommenttien jälkeen menin itkemään äidille, mutta suurimman osan pidin salassa muilta. Kyllähän kaikki kaverit sen tiesivät ja kuulivat, mutta se oli tabu, josta en ikinä puhunut. Kun ihmiset huutelivat käytävillä, en enää ahdistunut itse sanoista vaan siitä, että entä jos joku kaveri kuulisi mitä minulle sanottiin ja jättäisi minut yksin. Nykyään ajatus tuntuu naurettavalta. Myös minulle rakkain ihminen, oma kaksoissiskoni Laura koki ähes samoja kokemuksia kuin minä, mutta kuin yhteisestä sanattomasta sopimuksesta vaikenimme näistä asioista. Häpesimme varmasti kummatkin ja uskoimme, että asioista puhuminen tekisi tilanteesta vain vakavamman kuuloisen. Lauran kanssa yhdessä haaveilu ja muihin asioihin keskittyminen ikään kuin kadotti kiusaajat pois mielestäni hetkeksi. Tosiasiassa vähättelin asiaa ja väitin itselleni että tälläinen kiusaaminen on normaalia.

Lopulta keskityinkin parantamaan itseäni sen sijaan, että olisin tarttunut oikeaan ongelmaan. Aloin meikkaamaan rajusti niin, että kaikki haukutut piirteeni kätkeytyisivät metrin mittaisen pakkelikerroksen alle. Toki meikkaaminen kuului myös persoonaani ja tyyliini, mutta en voi väittää, ettenkö olisi yrittänyt peitellä myös suurta epävarmuuttani. Yritin korvata "rumuuttani" myös olemalla paljon äänessä ja olemalla mahdollisimman sosiaalinen.

Tänä päivänä, jos mietin näitä vuosia, muuttaisin vain yhden suuren asian 14-vuotiaassa itsessäni. Vaikka voisi luulla niin, en kuitenkaan muuttaisi yhtään tuumaa pukeutumisestani, en maalilla tuhrittuja värikkäitä housujani, en joka paikkaan sojottavaa luonnonkiharaa hiuspehkoani, en kulmakarvoihin asti ulottuvaa luomiväriäni, sillä ne piirteet tekivät minusta silloin oman itseni. (Vaikka voin kyllä myöntää näyttäneeni vähän tärähtäneeltä!) Oman ulkonäköni muuttamisen sijaan, jos nyt olisin koulukiusattu, puhuisin enemmän asioista. Niinkin yksinkertainen asia voi pelastaa monta tulevaa vuotta ja jopa lopettaa kiusaamisen kokonaan. Naivina uskoin silloin yläasteella, että jos puhun vanhemmilleni ja he ottavat kouluun yhteyttä tai tekisivät rikosilmoituksen, kiusaaminen vain pahentuisi ja ihmiset alkaisivat pitää minua entistäkin oudompana. Näin ei olisi kuitenkaan varmasti tapahtunut, vaan asiat olisivat todennäköisesti menneet vain paremmaksi.Se, kenelle ensimmäiseksi puhuu, ei ole niin tärkeää, jos pystyt avautumaan huolistasi ensin jollekkin; puhuminen helpottuu kerta kerralta. Sydän tuntuu niin paljon kevyemmältä, jos kiusaamisen taakan jakaa jonkun muun kanssa.

Kaikesta huolimatta olen ylpeä itsestäni. Kaikkien näiden vuosien jälkeen voin sanoa, että olen uskaltanut olla oma itseni ja pukeutua juuri niin kuin haluan. Niin, että olen vieläkin se ihana aito Veera, joka tekee minusta ainutlaatuisen ja arvokkaan. Jos olisin silloin kuunnellut kiusaajiani ja muuttanut itseäni rohkeasta tylsäksi massaksi, en olisi ikinä kuullut niitä kaikkia ihania sanoja, joita kuulen ihmisiltä tänä päivänä tyylistäni.

Olen jopa oppinut pitämään omista kasvoistani, vaikka silloin yläasteella minut aivopestiin vihaamaan sitä osaa itsessäni. Tänään peilistäni ei enää katsele ruma koiranaama, vaan upea aikuinen nainen.

Joten, jos tätä joku tällä hetkellä kiusattu nuori lukee, älä anna periksi. Ole oma itsesi ja muista puhua asioista: vielä jonakin päivänä näet, miten hyviksi asioiden on lopulta tarkoitus järjestyä. Niistä pienimmistä kasvaa yleensä lopulta kaikkein vahvimpia.
// Anteeksi jos teksti on häiritsevän pitkä ja vähän sekalainen. Asioita oli niin paljon sanottavana, että en tiedä tuliko ne nyt tähän kovinkaan järkevästi ulostettua. Olen tosiaan pitänyt blogissa vuoden (XD) taukoa, mutta nyt alan ihan tosissani kirjoittelemaan tänne ja etenkin asukuvien postailua odotan innokkaasti! Tä eka kirjotus oli aika vakava, mutta mun oli pakko kirjottaa tämä viimein jonnekkin.

- Veera




16 kommenttia:

  1. Haluaisin kommentoida hienosti ja pitkästi, mutta aivoissa ei kyllä pyöri nyt kuin kärpäsiä! Ihan älyttömän ihana ja voimakas teksti - ja ihana sinä, olet kaunis ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikäää kuin ihana kommentti <3 kiitos niin paljon!!!

      Poista
  2. Veera ihailen sua tajuttomasti. Kiitos kun oot jakanut jotain näin henkilökohtasta.
    <3

    VastaaPoista
  3. Sä olet kyllä yksi kauneimmista ihmisistä mitä oon koskaan nähnyt ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. apua kiitos sinä ihana anonyymi! piristit mun päiväää!! ♥

      Poista
  4. En olisi uskonut, että asian voisi ottaa noin raskaasti, tai nythän sen vasta tajuaa. Olihan silloin yläasteella vielä ihan lapsi. Tietenkään en sitä tajunnut kun olin ulkopuolinen ja minun silmin tämä kuulosti vain nimittelyltä mitä ei voisi ottaa raskaasti ka empä sitä pahemmin miettinyt, niinkuin ei varmaan kiusaajatkaan. Nyt ymmärtää vasta kuinka raskasta teillä on oikeasti ollut. En usko, että kukaan kiusaaja mietti tuossa iässä itse miltä toisesta tuntuisi. Porukassa oli helppo kiusata ja nauraa yhdessä. Onneksi omalta osaltani voin suoraan sanoa, että teitä koskaan en kiusannut tai edes nimitellyt. Tuli vaan ohimennen nähtyä/kuultua jopa kavereilta sitä. Toivottavasti teillä molemmilla menee nykyään menee hyvin ja asia ei enää vaivaa. :)

    - Entinen Lyseolainen poika (-94)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuollaisen jatkuvan nimittelyn/haukkumisen ottaa aika raskaasti... varsinkin 14-vuotias muutenkin epävarma tyttö. Ja ei tämä teksti koskenut ainoastaan lyseota, vaan kiusaamista samoilla nimillä tapahtui todellakin koulun ulkopuolella. Mutta joo, kiitos kommentistasi! Voin ylpeänä sanoa, ettei nä vanhat asiat enää muo vaivaa erityisesti. Halusin vaan tällä mun tekstillä ehkäistä tämän päivän koulukiusaamista ja kertoa omia kokemuksiani. :)

      Poista
  5. Kiusaamisesta jää niin monelle kiusatulle pysyvät arvet, itsekin olen ollut kiusattu sekä myös entisellä työpaikallani koin työpaikkakiusaamista. Sinä olet kaunis ja aivan ihanat hiukset !!♥ itse tahtois kans siniset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Ja toivottavasti säkin oot päässyt/tuut pääsemään tälläsestä kamalasta asiasta viel yli! :)

      Poista
  6. Lapset (ja aikuisetkin) osaa olla kyllä kauheita toisilleen. Kauheeta, että oot joutunu tommosta kuunteleen, mut hienoa että et oo silti alistunu ja oot pysyny omana itsenäsi :) Löysin tän blogin just, ja tykkään! Sulla (ja myös siskolla) on ihan mahtava tyyli ja noi hiukset on kerrassaan upeet :) Keep it going!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kiitos paljon <3 tosi ihana kuulla !! Ja just se omana itsenään pysyminen on mun mielestä tosi tärkeetä ihan kaikissa elämäntilanteissa. Oon ite ylpee et pidin oman tyylini! :D

      Poista
  7. Oon jo muutamaan otteeseen(ja äsken se tapahtui uudelleen) bongannut galtsun vieraslistaltani huomioni kiinnittäneen henkilön ja klikannut katsomaan profiilia. Puhun tietenkin sinusta ja nyt ekaa kertaa klikkasin blogiisi. Mun oli ihan pakko jättää kommenttia, sä oot ihan mielettömän upee nainen! Mun sydäntä lämmittää eritoten se että sä oot niin fab, et oo missään vaiheessa antanut kiusaajien musertaa sua ja seisot nykyään leuka pystyssä moisen yläpuolella. Kukaan ihminen ei todellakaan ole kiusaamista ansainnut eikä KUKAAN joka kiusaamista ei ole kokenut voi kuvitellakaan miltä se tuntuu. Mä olen saanut elämäni aikana niin paljon paskaa niskaan että voin sanoa tietäväni miltä tollanen jatkuva nimittely tuntuu. Hirveältähän se. Mutta nyt tuntuu hyvältä että siitä on selvitty eikä sen antanut totaalisesti lannistaa. Ja loppuun, ihan oikeesti sulla on tosi siisti tyyli ja noi hiukset..... <3 Sit ku eksyn Turkuun päin tai sä Helsinkiin ni lähetään räpsimään muutamat asukuvat. ;) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Et tiiäkkään kuin iloseks tulin sun viestistäs! Oon lukenut sun blogia varmaan siitä asti kun aloit sitä pitämään ja musta oot niin siisti ja tyylikäs tyyppi! Ja jos eksyt Turkuun ni pitää tosiaan mennä kuvaamaan ;)

      Poista